sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Hautajaisten jälkeen

4-vuotias tyttäreni on rauhaton yöunille mennessä. Pusujen, halien, iltasadun, tuutulaulun ja uusien pusujen ja halien jälkeen hän huutelee minua vielä luokseen hieromaan jalkapohjia. Kotvasen hieromisen ja hiljaisuuden jälkeen hän alkaa kysellä hautajaisista, joissa olimme päivällä. Menen tyttären viereen ja otan hänet syliini.

"Missä Pauli nyt on?"
Kerron, että Paulin ruumis on arkussa maan alla.
"Miksi arkku oli kiinni?"
Kerron, että ruumis on arkun sisällä tallessa ja kansi suojaa sitä haudassa.
"Onko se samanlainen kuin aarrearkku?"
Ei, se ei ole samanlainen. Kuolleiden arkku on eri näköinen, sellainen mihin mahtuu ihminen hyvin sisälle.
"Missä se arkku on kiinni siellä haudassa?"
En ihan ymmärtänyt kysymystä, mutta käsitin sen liittyvän arkunkantoliinoihin. Selitin, ettei arkku ole missään kiinni haudassa, vaan se vain lasketaan liinoilla alas hautaan. Hautajaisten jälkeen kuoppa täytetään mullalla ja arkku jää sinne pohjalle.

"Miksi hautajaisia vietetään?"
Siksi että halutaan muistella kuollutta läheistä ja sitä, mitä kaikkea ollaan puuhattu aiemmin yhdessä. Hautajaisissa haudataan kuolleen ihmisen ruumis ja tehdään haudasta kaunis viemällä sinne kukkia.
"Niin kuin minä sain heittää ruusun sinne hautaan."
Juuri niin.

Lapsi pohtii keskustelun lomassa pitkiä toveja aivan hiljaa. Kädet painautuvat tiukemmin kaulani ympärille, sormet sormieni lomaan. Välillä hän tuntuu unohtavan hengittää, kun keskittyy niin kovasti ajatuksiinsa. Näen että hän on nyt todella suurien ajatusten äärellä. Pupillit suurenevat, välillä silmät kyyneltyvät hiukan. Sitten hän huokaa syvään ja tuntuu aistivan taas läheisyyteni rauhoittavana.

"Voisinko joskus nähdä kuolleen ihmisen?"
Kyllä varmasti voit, jonkun läheisen. Voit mennä katsomaan äidin tai isin kanssa yhdessä. Joskus kuolleen ihmisen poskea voi vaikka hellästi silittää hyvästiksi. Kuollut näyttää melkein samalta kuin eläessä, mutta kuitenkin erilaiselta kun henki on poissa. Kuolleen ihokin tuntuu ihan kylmältä.
Tytär koskee äkkiä omaa poskeaan ja sitten minun poskeani. Hyvä, molemmat ovat vielä lämpimiä.

Kerron, että ruumis on vain ihmisen kuori. Kerron, että eri ihmiset uskovat eri tavalla. Jotkut ihmiset uskovat, että kun ihminen kuolee, henki menee taivaaseen ja kuolleiden maailmaan. Me jäämme tänne elävien maailmaan, emmekä voi enää nähdä kuolleita. Kuolleiden henget sen sijaan voivat kuulla mitä puhumme heille. Kerron, että oma edesmennyt mummini varmasti katselee mitä puuhailen ja on iloinen, että hänelle on syntynyt näin upea tyttärentyttärentytär. Tytär hymyilee tälle ajatukselle. Hän tuumii, että edesmennyt kissamme ja koiramme ovat varmaan myös siellä.

"Minä tiedän millainen kuolema on. Se on kuin syvä uni, josta ei voi herätä."
No tavallaan, mutta se ei ole samanlaista kuin uni nukkumaan mennessä. Et sinä kuole kun menet nukkumaan. Kuollut vain saattaa näyttää nukkuvalta, vaikkei olekaan enää elossa. Nukkumaanmenoa ei siis kannata pelätä. Se on ihan eri asia.
Mietin, miten ihmeessä selitän asioita 4-vuotiaalle. Aihe tuntuu vaikealta, mutta keskustelumme soljuu luontevana. Välillä sanon etten tiedä, ettei kukaan ihminen tiedä.

"Sitten kun minä olen kuollut, niin minä kyllä yritän avata silmät." tytär sanoo päättäväisenä ja vähän uhmakkaana.
Älä turhaan yritä, ei kuollut voi avata silmiä. Ei kuollut voi tuntea, haistaa, maistaa, kuulla tai nähdä mitään. Jäljellä on pelkkä kuori.
Äläkä vaan kuole, ennen kuin oikein vanhana mummona. Nipistän kiusoitellen tyttären nenänpäätä, vaikka kyyneleet polttavat silmiäni ja nieleskelen palaa kurkustani.
Lapsi nauraa ja sanoo että en en. Sitten hän kääntää kylkeä ja toteaa arvoituksellisesti: "Katsotaan."

"Sitten minä kyllä maistelen sitä pilveä." (Olemme joskus aiemmin puhuneet, että taivaan pilvet ovat kuin hattaroita ja niitä olisi kiva päästä maistamaan.)
Selvä, minä tulen sinun kanssasi maistelemaan yhdessä niitä pilviä. Tytär kihertää ilahtuneena ajatukselle.
Meillä on pilvenreunalle sovittu treffit tyttären kanssa. Toivottavasti siihen olisi kuitenkin vielä pitkä aika.

Tytär hieroo unisena silmiään ja pyytää minua lähtemään pois.

"Nyt voin nukkua rauhassa."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti