sunnuntai 13. elokuuta 2017

10 x juuri nyt

Sain idean tähän postaukseen Melissan blogista Naurua ja itkua. Lisäsin omaan postaukseeni kaksi kohtaa lisää, maistan ja tunnen.


Olen innoissani: esikoisen eskarista, joka alkaa ensi viikolla. Jännittävää, haikeaa ja ihanaa! Tästä olenkin kirjoittanut toisessa postauksessa tarkemmin.

Haluan: lukea niin paljon kirjoja ennen vauvan syntymää, kuin mahdollista. Päivitän lukemani kirjat Goodreadsiin ja sieltä myös pystyn hyvin seuraamaan lukuhaastetta. Alkuperäinen tavoitteeni oli saada luettua 50 kirjaa vuoden 2017 aikana, mutta koska tavoite täyttyi jo niin nostin määrän 60 kirjaan. Siihen mahtuu monta upeaa uutta tuttavuutta.

Luen: tällä hetkellä Michael Scholtenin kirjaa Quentin Tarantinosta. Pidän joistakin Tarantinon leffoista todella paljon. Hän on löytänyt oman uniikin tyylinsä ohjata elokuvia, vaikkeivat lähtökohdat ole olleet helpoimmat mahdolliset. Respect.

Kuuntelen: Spotifyn listaa "Pehmeimmät klassikot" tähän rauhalliseen aamupäivään. Tällä hetkellä soi Coldplayn Scientist. Rakastan Chris Martinin käheää ääntä. Tässä biisissä on myös hieno musavideo. Kannattaa katsoa, ellet ole jo nähnyt sitä. <3

Haistan: esikoiseni villivadelma-shampoon tuoksun hänen tultuaan halimaan minua kesken kirjoittamisen. Avoimesta ikkunasta tulevan raikkaan ilman ukkosmyrskyn ja vesisateen jälkeen.

Maistan: Clipperin vadelmanlehtiteen. Olen juonut sitä raskausviikolta 37 lähtien. Vanhan kansan taikoja, jonka sanotaan vahvistavan kohtulihasta ja valmistavan sitä synnytystä varten. Olen kyllä huomannut sen juomisen jälkeen alkavan supistella. Olipa siitä varsinaista hyötyä tai ei, ainakin se maistuu hyvälle, on kofeiinitonta ja luonnollista.

Tunnen: oloni hieman väsyneeksi katkonaisten yöunien jälkeen. Määrällisesti sain kuitenkin nukuttua tavallista enemmän. Päikkärit voisi silti olla poikaa jossain vaiheessa tänäänkin. Olen yrittänyt lepäillä mahdollisimman paljon ja kerätä voimia tulevaa varten.

Katson: kun esikoinen leikkii barbeillaan olkkarin lattialla. Olkkarin ikkunasta näen, miten puut taipuvat kovassa tuulessa, välillä sataa vettä ja nyt paistaa taas aurinko. Kissamme makailee kiipeilytelineellään ja pesee hännänpäätään. Söpöä.

Odotan: että saisin pian vauvan syliini ja pääsisimme tutustumaan uuteen perheenjäseneen. Kumpihan sieltä mahtaa tulla? Se on vielä yllätys itsellekin.

Suunnittelen: meneväni kävelylle esikoisen kanssa, kunhan saan tämän postauksen kirjoitettua. Sateen jälkeen ilma on niin raikas, että siitä täytyy päästä nauttimaan ihan ulos asti. Jos vain ehdimme ennen seuraavaa sadekuuroa...



Kävelyllä eilen illalla esikoisen kanssa hetkeä ennen Klaara-myrskyn saapumista. Pilvet tulivat niin vauhdilla, että meille meinasi tulla hieman kiire kotiin!

2 kommenttia:

  1. Hirmu monet tuntuvat juovan tuota vadelmanlehtiteetä. Mäkin silloin alkuun pohdin srn ostoa, mutta nyt kun laskettuun on jäljellä tasan viikko, niin rn usko siitä olevan hyötyä tuohon kohdun valmisteluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida ihan enää auttaa, tai mistäpä sen tietää. Mystinen aine kaikkiaan. :)

      Poista